torstai 22. lokakuuta 2015

Mitä tänään syötäisiin?

Oon aika ronkeli nappuloiden suhteen. Pitäisi löytyä nappula, jossa ei ole vehnää, perunaa, maissia, väriaineita tai mitään muuta "turhaa", mutta jossa olisi rasva- ja proteiiniarvot kohdillaan, sekä se sisältäisi mahdollisimman paljon tietenkin hyvälaatuista lihaa. Niin ja budjettikaan ei veny äärettömiin kun isä on tällä hetkellä se, joka Rillan murkinat kustantaa.

Rilla söi kasvattajalla Eukanubaa, mulle tullessaan onkin mennyt PureNaturalia, Profinea, Proboosteria ja nyt ollaan päädytty takaisin PureNaturaliin. Lisäksi Rilla on saanut napujen kanssa vaihtelevasti erilaisia lihoja, maitotuotteita, kananmunaa, öljyjä, merilevää.. Vähän mitä milloinkin on kaapeista löytynyt. Luita ja nameja ei varmaan ihan ruokintaan lasketa, mutta luita menee yleensä viikossa pari kappaletta, nameja päivittäin..

Rillan pentuajan ruokakippo, jonka neiti lopulta itse rikkoi </3

Rillalla on aina ollut turkki, iho, silmät, korvat yms. tosi hyvässä kunnossa. Ainut asia, minkä takia noin paljon ollaan vaihdettu nappulamerkkejä, on sen hoikkuus. Se oli kovin hoikka ja mitä enemmän ruokaa annoit, sitä enemmän tavaraa tuli toisesta päästä ulos. Lopulta kesällä ensimmäisten juoksujen jälkeen se kerrytti massaa itselleen ja on nyt erittäin hyvässä kunnossa. Vihdoin! Laadin siitä innostuneena meille uuden ruokintasuunnitelman, jota ollaan noudatettu elokuusta asti.


Heitän tähän vielä vähän hintoja mitä tällainen ruokavalio kustantaa!

- broilerin jauheliha 10kg - 26€
- sika-nauta jauheliha 10kg - 18€
- lohi jauhettu 10kg - 16€
- PureNatural Adult Medium 12kg n. 67€

= kaikki yhteensä 127€

Suunnitelman mukaisella ruokinnalla nämä riittävät Rillalle n. neljäksi kuukaudeksi. Eli silloin hintaa tulisi karkeasti 32€/kk. Ei lainkaan paha! Rustoja en tosiaan ostanutkaan, mutta saatiin juuri paikalliselta metsästysseuralta hirven luita, jes! Tosiaan nyt mennään lokakuun loppua ja meillä on sekä lihaa että nappulaa reilusti jäljellä.. Mieletöntä.

Huh. Hetken ehdittiin jo hengähtää.. Mutta mitäpä Rilla sitten keksi? Sen, että hän ei kovin tykkääkään noista nappuloista. Saattaa täysin kesken kaiken lopettaa syömisen (kuin käskystä), luvan saatuaan saattaa jäädä edelleen odottamaan ja treenaaminen ollaan voitu aika hyvin unohtaa noilla nappuloilla. Joten, olen ajatellut seuraavaksi kokeilla Barking Headsia. Harmittaa, kun tuo PureNatural on niin hyvin nyt sopinut tuolle, piti sitten ruveta nirsoilemaan. Ei se ikinä ruokaa syömättä jätä, mutta näkee selkeästi ettei se nappuloista nauti ni jospa BH maistuisi paremmin. Jos ei, niin sitten palataan tähän takaisin, on niin passeli merkki!

tiistai 20. lokakuuta 2015

Kyllä me jotain jo osataan

Rilla oli tänään hurjan kiva käytännöntunneilla.

Aloitettiin yksitellen perusasennosta, katsottiin miten se sujuu ja onko viilattavaa. Lopputuloksena se, että tuo kyllä osaa perusjutut, helpot siirtymiset yms. tosi hyvin. Mutta vaikeampia kulmia ja sitä kunnon takapään käyttöä saa treenata. Luoksetulossa tuli kivasti heti suoraan sivulle (pienellä pompulla tosin, tämän sallin koska sillä oli mielettömästi virtaa), mutta seuruun lopetuspa oli vino. Ja on aika usein, tähän pitää puuttua!

Sitten boxiin tuutimaan hetkeksi, kunnes otettiin viiden koirakon paikkamakuu kokeenomaisesti. Alussa oli pientä säätöä joten kontakti putosi, palautui kuitenkin hyvin pienellä huomautuksella. Vino maahanmeno (kuten aina..), mutta asento erinomainen. 20m matka, aika minuutin paikkeilla ja ihan lopussa kävin palkkaamassa kun molemmilla puolilla oli kunnon häiriöt. Pysyi hyvin vaikka alussa oli epävarman näköinen. Rillan bravuuri on ripeä nousu, nyt teki viiveellä kun katseli liikkuria. Vihdoin meidän paikkamakuu alkaa olla luotettava. Pienet häiriöt (vierestä koira lähtee/nousee, ympärillä yleistä hälinää) kestetään ja siihen oon tosi tyytyväinen.


Omatoimisesti sitten tehtiin i-m-i-m vaihtoja. Parin metrin välimatka ok, sitten alkaa peppu liikkua lähemmäksi ja maahanmeno hidastuu. Lisää intoa ja nopeutta on kuitenkin saatu, jesjes! Pitkä suora seuruupätkä tehtiin, mutta kuten arvasin niin loppuvaiheessa kontakti putosi. Nosti kontaktin parin askeleen jälkeen omatoimisesti ja siitä superpalkka. Ollaan jumituttu lyhyisiin suoriin kun aikaisemmin Rillan vire ei todellakaan kestänyt pitkää. Nyt tiedän, että kestää, kun vain treenattaisiin niitä pitkiä pätkiä.. Vasemmalle käännökset alkaa olla hyvällä mallilla. Ruutuakin käytiin katsomassa ilman kosketusalustaa, mutta sekoitti etumerkin merkiksi, joten lopetettiin kahteen yritykseen.

Rilla lähti kerran kesken treenin toisen koiran luo, mutta onneksi pysähtyi reilun metrin päähän ja tuli luokse kutsusta. Myöhemmin sitten ihan harjoiteltiin miten ei lähdetä toisten luokse. Pari koirakkoa treenasi aivan normaalisti kentällä ja me temppuiltiin/makoiltiin reunassa käskyn alla. Kaverin käskystä/painostuksesta kuitenkin vapautin sen ja harjoiteltiin, että siinä mun lähellä voi pysyä ilman erillistä käskyä. Ja neitihän pysyi! Pari temppua teetin ja heittelin nameja, muuten tarjosi itse kontaktia eikä ajatellutkaan lähteä minnekään. Pitäisi aina muistaa, että ei saa pelätä epäonnistumista. Niiden avulla opitaan ja päästään kiinni itse ongelman ytimeen, korjaamaan sitä ja taas palkitsemaan oikeasta. Mutta on se mulle ainakin tosi noloa jos/kun Rilla pääsee livahtamaan toisen koiran luo, siksi pelaan aina varman päälle ja se on käskyn alla/hihnassa. Tää kun on meille se suurin ongelma..


Viimeiseksi tauon jälkeen namietsintä pitkästä aikaa. Kolme eri huonetta, joissa jokaisessa 1-3 piiloa. Sijaisopettajamme oli viimeksi nähnyt Rillan pentuna ja sanoi heti alussa että muistaa tämän olleen erittäin hyvä jo silloin pienenä. Saatiinkin sitten erittäin hyvää palautetta, hän tykkäsi kovin Rillan työskentelystä. Ja olihan se! Hymy huulilla ja kotiläksynä paljon vaikeampia piiloja (joutuisi ihan raivaamaan tiensä/änkemään itsensä nameille) päätettiin käytännöntunnit.

Pahoittelen taas pitkää postausväliä. Nyt on kuitenkin ryhdistäytymisen aika!