keskiviikko 18. helmikuuta 2015

Synttärisankarin touhupäivä

Ihan älytöntä miten nopeasti aika menee. Muistan kuin eilisen, miten olin ahdingossa kun Rilla ei osannut vielä mitään "järkevää" ja silloin neiti oli vasta 4kk. Hohhoijaa, mitä ajatuksia ollut! Mutta tällaista tämä on, koululta tulee väkisinkin paineita edistymisestä.. Näistä ulkopuolelta tulevista paineista on tulossa postauskin!

Nipsunen, kuten kämppikseni Ilona tapaa Rillaa kutsua, täytti tänään 7kk. Neiti on kasvattanut lisää karvaa ja toinen korvakin pysyy lurpallaan, toista ei valitettavasti voitu enää pelastaa. Ei tosin haittaa, kiva vaan kun on erilaiset korvat!


Tänään meillä oli iltapäivä hallilla käytäntöä. Oli viisi tokorastia (nouto, ruutu/kosketusalusta, paikallaolo, temppurasti ja ns. houkutusten highway), yksi agilityrasti ja viimeisenä aloiteltiin haun ilmaisun rakentamista. Tokorastit suoritettiin pareittain ja meidän koko luokka oli tällä kertaa treenaamassa. Hallissa oli siis aikamoinen hälinä ja vilinä koko ajan, mutta silti Rilla keskittyi ihan uskomattoman hienosti. Tuntui, että muiden tehdessä sen kierrokset nousivat ja se teki entistä suuremmalla innolla töitä. Mahtava!

Aloitettiin noudolla. Ollaan tämän kanssa vähän jumissa, en osaa lähteä viemään liikettä eteenpäin. Tällä hetkellä Rilla osaa nostaa ja kantaa hetkisen kapulaa, mutta pitoa ei ole. Räiskii kapulaa ja on turhan ronski, rauhallisuutta ja tarkkuutta pitäisi saada enemmän.
Ruutu meni aivan loistavasti, tuo tietää tasan mitä pitää tehdä jotta namia saa. Täysiä ruutuun kosketusalustalle ja ruudussa syötin normaalia enempi, jotta saadaan ruudusta se superin juttu. Ruudun jälkeen otettiin n.5min tauko ja hienosti malttoi rauhoittua vaikka härdelliä oli paljon ympärillä.
Paikallaolo meni myös loistavasti, kertaakaan ei noussut! Istuma-asennon treeniä vaan kehiin, nyt istuu todella leväperäisesti vailla minkäänlaista ryhtiä.
Temppurastilla piti harjoitella pallon laittamista pienen lelukoripallokorin läpi. Me aloitettiinkin tempun opettelu sillä, että tuo laittaa "kuppiin" -käskystä naamansa ämpäriin. Hokas idean heti ja sitten laitettiin tämä lelukori ämpärin päälle, eli joutui tunkemaan koriin naaman. Ei ongelmia!
Houkutusten highway... juu. Monta kertaa yritetiin, mutta ne nakit siellä kipossa olivat aivan ylivoimaisia! Viimeisellä kerralla tosin saatiin onnistunut suoritus, paineli aivan täysiä mun luokse, joten lopetettiin siihen. Todella hauska harjoitus!

Agilityssä tehtiin ensin hyppy-putki-hyppy ja viimeisellä hypyllä valssi takaisin kohti putkea. Kuunteli hyvin ja saatiin heti onnistuneita suorituksia.


Muutaman toiston jälkeen otettiin alkuun vielä yksi hyppy lisää. Muuten meni tosi hienosti, mutta putken jälkeen sain käskyn hidastaa ja hidastinkin liikaa eikä Rilla hypännyt viimeistä hyppyä. Turhautui ja nappasi aika kovaa kädestä.. Tämä napsiminen tuli huomattua jo edellisen postauksen videossa, silloin se ei osunut käteen mutta selkeästi napsi ilmaa käden vierestä. Jälkikäteen vasta huomasin itse. Mutta tähän pitää alkaa puuttumaan heti, en todellakaan siedä hampaiden käyttöä missään tilanteessa. Treenit kuitenkin jatkuivat ja loput olivat onnistuineita suorituksia. Oikein kelpo teini, pelkäsin että se lähtee vain huitelemaan kentältä kun tarjolla ei ollut "kuin" lelupalkka. Ei onneksi!

Haun ilmaisua tehtiin reilun tauon jälkeen. Kierroksia haettiin katsomalla luokkalaiseni aussien ilmaisua ja leikkiä. Kyllähän siinä Rillaltakin pari haukkua pääsi, jes! Meidän vuoron tullessa opettaja leikki saalisleikkiä, sitten passivoitui ja odotti Rillan vaativan lisää leikkiä. Ja pyhpah, neiti vain kävi istumaan ja katseli muita koiria. Neitiä ei olisi vähempää voinut kiinnostaa, kunnes kokeiltiin toista keinoa. Opettaja leikkikin toisen koiran kanssa ja Rilla turhautui - haukkui - ja samantien sai lelun itselleen. Tätä tehtiin muutamia kertoja ja kotiläksyksi saimme tehdä samaa. Pitää myös kokeilla jos minä olenkin leikittäjänä ja joku muu pitää hihnasta kiinni. Rilla on niin hiljainen muuten paitsi juurikin tuollaisissa tilanteissa, joten niistä pitää saada poimittua se haukkuminen..


Huomenna meillä on koko päivä käytäntöä. Aamupäivällä tehdään verstaalla etsintöjä, klo 11 koirakoulu Kompassin dobo-luento ja iltapäivä on hallilla doboa. Aika kiva päivä tulossa, toivottavasti teinillä riittää virtaa koko päiväksi!

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Takaakiertoa

Nyt olisi luvassa lupaamaani videomateriaali meidän takaakierron harjoituksista, taitaa olla kolmas tai neljäs treenikerta. Koira tekee kyllä hyvin kunhan osaisin itse ohjata oikein. En jaksa laskea kuinka monta kertaa olen katsonut tuon läpi ja nauranut itselleni.. Milloin on jalat tai palkka väärässä paikassa, milloin lähden kävelemään takaperin jne. Kommenttia ja kritiikkiä otetaan erittäin mielellään vastaan meidän touhusta, jos ja kun jollain on enemmän tietoa ja taitoa! laatua klikkaikaa paremmaksi :)

torstai 12. helmikuuta 2015

Teini treenaa

Blogi on ollut aivan liian kauan hiljainen, anteeksi siitä. Paljon olisi ollut kirjoituksen aiheita, mutta aikaa eikä varsinkaan keskittymistä ole riittänyt tänne asti. Videoitakin on hurja määrä odottamassa kokoamista, niihinkin pitäisi tarttua kun vain jaksaisi.


Jos kuitenkin aloitetaan siitä, millainen teini tuosta on kuoriutunut. Ihan huolella pistää kärsivällisyyden koetukselle päivittäin! Hihnassa tuppaa tykätä vetämään ja kaikki mitä sille sanot, kaikuu kuuroille korville. Tänään keksin kietaista hihnan kainaloiden ali ja johan neiti ryhdistäytyi heti, ilman että hihna kiristyi kertaakaan. Tänään se oli myös syönyt kevythäkkinsä alareunan yhdeltä sivulta melkein irti.. Pitää tutkia saako tuota parsittua enää kasaan, meinaa Tokonuorten leirille pitäisi olla häkki. Pirskutin teini!

Samoin kaikkialle pitäisi päästä rynnimällä, aina pitäisi päästä leikkimään toisten koirien kanssa tai jonkun syliin rapsutettavaksi. Ja jos ei päästä niin sitten aletaan vikisemään ja turhaudutaan kunnolla. Voi myös karata pihasta, kesken treenin tai vaikka syöksyä häkistä ulos heti luukun auetessa. Niin tai syödä kavereiden treeninamit ohimennen kun ei jaksa totella. Tai kiljua häkissä, kuinka epäreilua on kun muut treenaa ja hänen pitää vaan odottaa. Ja kun lopulta pääsee treenaamaan, kaikki muu kiinnostaa enemmän paitsi treenaaminen, ellei taskut pursua nakkia. Rauhoittuminen on myös äärimmäisen vaikeaa, aivan liikaa pyydettyä. Kaikelle vähääkään epäilyttävälle pöhistään, joskus esitellään vähän laajemminkin ääniskaalaa. Vieraille tämä äänen esittely tapahtuu aina, eikä neiti millään tohtisi uskoa, ettei sen rääkymistä kovin arvosteta.
Näin siis meillä teineillään.



Treenirintamalle kuuluu silti oikein hyvää.
Tokossa ollaan edistytty kaukoissa. Seisomisen idea alkaa hahmottua ja yhä useammin tekee sen näpäkällä pompulla. Kesto on tän hetken probleemos, peppu meinaa pudota ennen lupaa takaisin maahan.. Mutta reeniä vaan niin eiköhän se siitä. Noudossa viime kerralla (ja juuri silloin kun unohdin kuvata noutotreenin) vihdoin sain sen jo kantamaan kapulaa! Ottaa nätisti oikeasta kohtaa kerralla ja vauhdilla. Paikkamakuu on myös asteen verran varmempi. Eilisissä treeneissä laitoin sen varmuudeksi seinään kiinni kun vastapäätä aksailtiin, mutta eipä neidillä ollut aikomustakaan lähteä, jeee ♥ Hyvin myös tajunnut, ettei saa nousta ennen käskyä. Ja nousu on aina nopea ja täpäkkä. Seuraaminen on myös hyvässä nousuvauhdissa, pitäisi vain useammin tehdä. Tekee kuitenkin tosi kivalla vireellä, oikeassa kohdassa ja menee perusasentoon pysähtyessä.

Eilen käytännöntunnilla tehtiin uusi lajivaltaus, nimittäin hajuerottelu. Hajuna oli tee ja neiti teki ihan kivasti. Aika paljon tassulla lätki purkkeja, mutta varmasti hoksaa jättää tassun pois kun siitä ei saa palkaa ja tehdään tätä enemmän. Kivasti kuitenkin ekaksi kerraksi! Pitäisi päättää meille joku haju, jolla lähdetään treenaamaan..
Namietsintääkin ollaan tehty. Nykyisin neidillä on niin kova into tähän, ettei malta etsiä yhtä hajua loppuun asti. Ja sehän ei tietenkään ole hyvä juttu. Niinpä meidän täytyy tehdä vain yksittäisiä piiloja (yleensä 4-6), jotta sille iskostuisi päähän että jokainen haju etsitään loppuun asti, eikä poukkoilla hajulta toiselle.


Agilitya ollaan myös innostuttu tekemään hallilla. Eilen tosin jätin käytännöntunnilla aksaosuuden välistä, sillä tiesin ettei Rillaa olisi kiinnostanut pätkääkään lelu.. Mutta ollaan luokkalaiseni Liisan ohjeistuksella sekä itsenäisesti tehty takaakiertoa, joka luonnistuu jo vasemmalta puolelta varsin mallikkaasti. Takaakierrosta on myös videomateriaalia, ne tulee julki heti kun saan matskut Liisalta. Putkikin menee näppärästi. Aksaa ollaan tehty lähinnä kaiken muun ohella, eikä meillä olekaan tavoitteita agilityssä. Jos joskus eksytään kisamaan virallisiin niin tosi jees, mutta katsellaan.
Temppuja ollaankin opeteltu ihan urakalla! Pyöri, spin (pyöriminen toiseen suuntaan), tassu, nouse (lopputuloksen pitäisi joskus olla tällainen, nyt vasta nousee etutassuilla) ovat ahkerassa käytössä. Peruuttaminen on treenin alla, samoin kuin nöpö = kurreasento.

Niin ja Rillan uusi panta saapui jokunen aika sitten. Se on aivan täydellinen tuolle eikä hintakaan ollut paha. Nyt kelpaa kulkea, on se niin hieno ♥